perjantai 3. toukokuuta 2013

Spermaa löytyy - mutta vain luonnolliseen lisääntymiseeen

Verkkoja on heitelty jonkun verran ja on saatu hauskuutta elämään, kun monet miehet ovat todella suostuvaisia siihen, että pääsevät pukille ilman kondomia. Vaikka useita kertoja. Mutta kun olisi kyseessä kupin kautta lisääntyminen -menetelmä, niin kukaan ei enää olekaan kiinnostunut. Siittiöitä siis jaetaan mihin tahansa, kunhan heppinsä pääsee tuikkaamaan samaiseen paikkaan. Muuttaako se tilannetta jotenkin? Jääkö lapsi silloin tulematta? Yksi, aikuinen mies, tajusi kysyä, että tehtäisiinhän paperit kirjallisina ja virallisina, joissa hän luopuu kaikista oikeuksista ja täten myös velvollisuuksista. Oleellinen tieto, mutta ainoastaan yksi kyseli siitä. Aiomme tehdä viralliset dokumentit siitä, että luovuttaja ei toimi lapselleen millään muotoa isänä. Hän luovuttaa käyttöömme siittiönsä ja katoaa sen jälkeen meidän ja lapsen elämästä.

Olemme päättäneet itse etsiä luovuttajan, sillä toivomme, että mies miellyttää meidän molempia silmiämme. Ihminen kuitenkin valitsee partnerinsa, ja useimmiten myös lastensa toisen vanhemmat, sen perusteella, kuka miellyttää itseä. Sekä luonteelta että ulkonäöllisesti. Sen vuoksi pidämme tärkeänä myös sitä, että meidän lapsemme isän ulkonäkö on meille mieleen ja hänen kanssaan voi jutella järkevästi.

Verkot olkoon nyt vesillä. Katsotaan ja ihmetellään mitä tapahtuu. Ehkä unelmien prinssi Uljas vielä ilmestyy ja masturboi kippoon vuoksemme.

- Kaksi äitiä

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä teille! :) ilolla jäämme seuraamaan blogianne, ollaanhan tässä samanlaisessa-erilaisessa tilanteessa vähän niinku kuitenki...

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista ja sujuvasti luettavaa tekstiä, kiitos siitä. Saattaisin teitä auttaakin, mutta ei .. olen heterosuhteessa elävä lapsellinen nainen. Toivon, että saatte täyttymyksen elämäänne jollakin tavoin, joko tällä suunnittelemallanne tavoin tai sillä, että kaikki saavat adoptoida lapsen. Minusta kaikkein tärkeintä on rakastava ilmapiiri lapsellekin ja te sen tuntuisitte tarjoavan. Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
  3. Kiitokset kommenteista!

    Ihanaa, että löytyy sekä samassa tilanteessa (vaikkakin myös todella erilaisessa tilanteessa!) olevia sekä niitä, jotka elävät melko erilaisessa parisuhteessa ja perheessä, mutta jotka myötäelävät mukana! Suuret kiitokset!

    VastaaPoista