Häät lähestyvät hitaasti, mutta varmasti. Vielä äsken elettiin kevättä ja häihin oli aikaa reilusti yli vuosi, ja nyt yhtäkkiä mennäänkin kohti joulua, ja häihin on aikaa alle vuosi. Mihin aika oikein rientää? Itse emme ole ottaneet minkäänlaista häästressiä tai paineita järjestelyistä, etenkään, kun tässä samalla remontoimme uutta asuntoamme, jonka ostimme muutama viikko takaperin. Rehellisesti sanottuna emme ole tehneet vielä mitään konkreettisia järjestelyitä. Hääpaikka on katsottu, mutta ei varattu. Juhlien ajankohta on tiedossa, tarkka päivä ei. Vieraslistaa on hahmoteltu, lopullista listaa ei ole tehty. Alustava menu on suunniteltu, todellinen ruokailusuunnitelma on vielä hämärän peitossa. Hääpäivän vaatetusta on pohdiskeltu, todellinen etsiminen odottaa yhä. Nyt vuoden vaihteen lähestyessä morsiusneidot ovat alkaneet kohottaa päitään ja joka suunnasta on ruvennut satamaan kyselyitä tarkasta päivästä, vaatteista, koristelusta, ruokalistasta, vieraslistasta, istumajärjestyksestä, musiikista… Puhumattakaan tiukoista uteluista siitä, mitä ohjelmaa olemme suunnitelleet, millainen pukukoodi juhlissa on ja mikä on häiden budjetti. O-ou, tässähän pitää ilmeisesti alkaa jo suunnittelemaan.
Tottahan on se, että häihin saa palamaan rahaa. Morsiusneidoilta tippuu jatkuvalla syötöllä kuvia esineistä ja asioista, joiden emme edes tienneet olevan tarpeellisia. Kukapa olisi arvannut, että häissä on oleellista se, minkälaiset lautasliinan pidikkeet pöydissä on. Jännittävää. Ja että hääparin tulee olla valmistautunut mahdolliseen sateeseen kirjaillulla hääsateenvarjolla. Mielenkiintoista. Entäpä sitten häämakeiset, jotka tulee tilata tietyltä toimittajalta, ja maksaa mokomista suklaanamuista pitkä penni. Uutta tietoa tämäkin. Puhumattakaan pienistä timanteista, joiden käyttötarkoitus on edelleen hieman epäselvä, yhteen sointuvista, helmikoristeisista kynttilänjaloista, tekoturkiksella koristellusta shaalista morsiamen harteille, ammattilaisen tekemistä, oikean sävyisistä ajo-ohjekylteistä ja tarkkaan suunnitelluista kukka-asetelmista. Pään saa pyörälle vähemmälläkin! Onko kaikki tämä todella tarpeellista?
Olemme me toki miettineet häitä. Ainakin omalla tavallamme. Haluamme pitää häät pieninä, sellaisina, joissa paikalla ovat vain ne ihmiset, joiden kanssa tunnemme voivamme olla rehellisesti omia itsejämme. Häissä ei tanssita häävalssia (loppujen lopuksi ajatus tuntui meistä molemmista kiusalliselta), nähdä vihkimistä (kyllästyimme miettimään erilaisia tarpeeksi juhlallisia valoja, jotka eivät jäljittele liikaa kristillistä toimitusta), istuta virallisesti tuntikausia pienissä ryhmissä pöydissä juttelemassa kuluneen viikon säästä (emme halua itse myöskään istua esillä kaikkien tuijotettavana pitkän aikaa) tai pidetä pitkiä puheita (emme ole kumpikaan kovin hyviä ääneen tunnustamaan palavia tunteitamme). Kuinka kaikki sitten tapahtuu? Suunnitelmissa on karata maistraattiin, johon huolimme mukaan ainoastaan vanhempamme ja sisaruksemme. Näin vältymme valojen miettimiseltä, sillä riittää, että allekirjoitamme paperin. Tämän jälkeen juhlinta jatkuu juhlapaikassa, jossa tarjolla on ruokaa ja juomaa. Kukin istukoon missä haluaa, tai olkoon istumatta. Eiköhän jokainen löydä juttukaverin itselleen ilman, että me pohdimme päämme puhki, kuka voisi löytää yhteisen sävelen kenenkin kanssa. Tarjolla ei ole viiden ruokalajin ateriaa, vaan jokainen noutakoon kylmästä noutopöydästä sitä, mikä itseä miellyttää. Pitopalvelua emme aio hyödyntää, vaan laitamme hommiin morsiusneidot ja itsemme, ja valmistamme edellisenä päivänä ruokia itse. On perunoita ennenkin keitetty isolle porukalle. Entäpä ne koristelut sitten? Alkusyksystä illat pimenevät nopeasti, mistä aiomme ottaa kaiken irti ja tuoda tunnelmaa yhteisellä intohimollamme: kynttilöillä. Ikeasta autolastillinen kynttilöitä alustoineen ja koristelut ovat siinä.
Haluamme juhlista ennen kaikkea itsemme näköiset. Olemme karsineet pois kaiken, mikä aiheuttaa meissä itsessämme edes pienissä määrin kiusaantuneita tunteita. Olemme tietoisia, etteivät häämme ole perinteiset heterohäät, ja miksi niitä pitäisi vääntämällä vääntää niistä siihen muottiin sopivia? Olemme jopa tehnee päätöksen, että mikäli Tahdon 2103 –kampanja tuottaa tulosta, ja homoparit pääsevät kirkossa naimisiin, emme kirkkohäitä halua. Haluamme viettää juhlavat, mutta tietyllä tavalla rennot häät, joista jää kaikille – ja ennen kaikkea meille itsellemme – mukavat muistot, käyttämättä kuitenkaan tuhansia ja taas tuhansia euroja rahaa juhlan järjestämiseen. Meille tärkeitä eivät ole pienet yksityiskohdat, joita hääsivustot pursuavat, eivätkä viiden tähden ravintolaillalliset tai tietyn sävyiset ruusut eivätkä edes isien pitämät pitkät, tunteelliset puheet. Haluamme vain viettää aikaa meille tärkeiden ihmisten kanssa juhlistaaksemme omalla tavallamme sitä, että olemme löytäneet toisemme ja ottaneet uuden askeleen elämässämme.
Minkälaisia häitä te, hyvät lukijat, olette juhlineet? Keskityittekö pieniin yksityiskohtiin, järjestittekö vuosisadan bileet, karkasitteko maistraattiin salaa, järjestittekö boheemit luonnonläheiset häät vai perinteistä kaavaa noudattavat, kirkkohäitä muistuttavat juhlat? Olitteko molemmat valkoisiin prinsessaunelmiin pukeutuneita vai oliko juhlavaatteenne jotain aivan muuta? Tanssitteko häävalssin ja riisuttiinko morsiamelta sukkanauhaa vai keksittekö ihan omia ohjelmanumeroita? Suunnittelitteko häitä hartaasti ja ahkerasti, vai etenivätkö asiat omalla painollaan? Säästittekö pitkän pennin ja kulutitte sen sitten viimeistä senttiä myöten suuriin juhliin, vai menittekö pienellä budjetilla? Jakaa kokemuksenne!
-Kaksi äitiä
