keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Toimiva etäsuhde - mahdollisuus vai mahdottomuus?

Elämä on taas heitellyt ja meidän taloudessa mietitään tällä hetkellä hetkellistä etäsuhteen mahdollisuutta toisen harkitessa opiskelua toisella paikkakunnalla. Nykyisellä kotipaikkakunnalla koulutusta ei tällä hetkellä järjestetä, mutta tälle paikkakunnalle sen sijaan sitovat toisen puoliskon vakituinen työpaikka sekä alle kaksi vuotta sitten ostettu omistusasunto lainoineen. Yhteinen kaupungin vaihto ei siis onnistu ilman tappiollista asunnon myymistä ja hyppäämistä tyhjän päälle tässä työllisyystilanteessa, joten vaihtoehdoiksi ovat jääneet koulutuspaikan hakematta jättäminen tai se, että toinen lähtee yksin. Käytännössä ja pelkkiä kylmiä faktoja tarkastellen toisen lähtö yksinään uudelle paikkakunnalle olisi mahdollista: paikkakunnalla on edullisia vuokra-asuntoja ja taloudelliset resurssit kestäisivät kahdessa osoitteessa asumisen väliaikaisesti. Mutta entä sitten muut resurssit? Mahdollinen opiskelukaupunki on kohtuullisen lähellä; muutaman tunnin ajomatkan päässä, joten sieltä on mahdollista ajaa perjantaisin kotiin ja sunnuntai-iltana ajaa takaisin. Ehtiihän sitä nähdä viikonloppunakin. Ja puhelimella saa pidettyä yhteyttä päivittäin, Skypestä ja muista nykypäivän ihmeistä puhumattakaan. Teoreettisesti. On kuitenkin eri asia ajatella, että rankan viikon jälkeen jaksaa aina hypätä autoon ja ajaa vanhaan kotikaupunkiin, etenkin, kun uudessa kaupungissa tutustuu ihmisiin ja viikonloppuna olisi aikaa rentoutua ja viettää aikaa uusien tuttavuuksien kanssa juosten riennoissa ja illanistujaisissa, jollaisia ei ole ollut tarjolla vuosiin vanhassa tuttavapiirissä. Uusi koulu ja uusi jännittävä kotikaupunki tarjoavat mahdollisuuden aivan uuteen elämään. Kahden tunnin automatka kohti sitä arkista ja tavallista vanhaa elämää ei enää houkutakaan niin paljon ja yhtäkkiä viimeisestä tapaamisesta on kulunut kuukausia. Skypessä puhuminen vähenee hiljalleen muiden kiireiden painaessa päälle ja tekstiviestit kulkevat enää pakollisten hyvänyöntoivotusten muodossa. Huomataan, ettei yksin oleminen oikeastaan edes ole niin kurjaa, ja äkkiä tajutaan, että on jo niin tottunut olemaan erillään, ettei haluakaan enää palata takaisin. Tai vaihtoehtoisesti huomataan, ettei erillään olo ollutkaan hyvä asia, ja kotiin tullaan loppujen lopuksi hyvillä mielin ja ajatellen, ettei halua enää lähteä pois.

Rankempaa päätöksen miettiminen tuntuu olevan kotiin jäävälle osapuolelle. Kaiken aikaa tiedostaa, että toinen haluaa tavoitella unelmiaan ja opiskelun alkaessa pääsee uuteen kaupunkiin tutustumaan uusiin ihmisiin ja saamaan uutta sisältöä elämäänsä, kun toinen jää yksin puurtamaan samaa vanhaa arkea samoine työmatkoineen, työpäivineen, laskunmaksuineen sekä kauppareissuineen. Omasta elämästä katoaa jotakin, mutta saako tilalle mitään, vai tuntuuko elämä vain liian rankalta?

Epävarmaa, väkinäistä vitsin vääntöä on yritetty tehdä ja toisaalta taas myös keskustella vakavasti aiheesta. O n katsottu vuokra-asuntoja ja suunniteltu Ikean ostoslistaa. Olisiko televisio kuitenkin hyvä ostos läppärin kaveriksi, koska pidemmän päälle on kurjaa katsoa ohjelmia tietokoneelta? Jos vaikka ei haluakaan tulla kotiin viikonloppuna. Tai seuraavana viikonloppuna. Tai enää lainkaan. Pitäisikö kuitenkin katsoa sellainen asunto, missä voi sitten asua vaikka pidempäänkin jos niikseen tulee? Olisiko auto hyvä vaihtaa dieseliin, vai tuleeko tuota välimatkaa loppujen lopuksi edes ajettua? Pitäisikö tehdä joku kirjallinen sopimus siitä, miten mahdollisessa erotilanteessa hoidetaan asuntoasiat ja muut, ettei sitä tule sitten pahimman tapahtuessa selviteltyä ilmiriidoissa? Jos häitä nyt sitten lykättäisiin, niin ei tarvitse sitä paperisotaa käydä läpi, jos ero tulee? Miten vuosien jälkeen oppiikin elämään arkeaan yksin, kun toinen on satojen kilometrien päässä? Vai oppiiko siihen lainkaan? Tällä hetkellä olotilat ovat sekavat. Toisaalta, on epäreilua ja aiheetonta ruveta eväämään toisen opiskeluhalua, mutta toisaalta on myös kovin vaikeaa päästää irti eikä haluaisi luopua hyväksi todetusta mallista. Vaikka muutoksia ei saisi pelätä, niin kyllä tällainen muutos pelottaa. Vaakakupissa punnittavana ovat ajatukset siitä, että jos et lähde opiskelemaan ja parisuhde kestää, katkeroidutko siitä, ettet päässyt opiskelemaan, ja syytätkö parisuhdetta asiasta, ja toisessa kupissa ajatus siitä, että lähdet opiskelemaan ja parisuhde ei kestä. Oliko opiskelu todella parisuhdetta tärkeämpää?

- Kaksi äitiä