sunnuntai 11. elokuuta 2013

Hyviä miehiä ei istu oksalla

Päätös on tehty. On soiteltu ympäri hoitoalan laitoksia, vertaistukiryhmiä ja lähetetty pinoittain sähköposteja ja selvitelty asioita. On menty sekaisin termeissä ja muutettu suunnitelmia, kun on tullut seinä vastaan jossakin kulmassa. On pureuduttu lakikoukeroihin ja yritetty selvittää kaikki porsaanreiät, joista saattaa olla tulevaisuudessa haittaa. On tutkittu tilastoja ja punnittu eri vaihtoehtoja. On mietitty pää puhki, tirautettu muutamia kyyneliä pelkästä epätietoisuudesta ja suunnittelemisen vaikeudesta, puhuttu läpi pelot ja toiveet ja yritetty käydä asioita läpi realistisesti. Ja lopulta päätös on tehty. Heti, kun lapsen teosta alettiin varovaisesti puhua, oli meillä molemmilla ajatus siitä, että olisi hienoa saada lapsi tehtyä kotikonstein. Tilanteessa, jossa olisivat molemmat vanhemmat ja joka olisi edes hivenen intiimimpi, kuin lääkärin hoitohuone. Olemme päättäneet yrittää lasta ensin kotikonstein, perinteisellä muumimuki-tekniikalla, ja jos se ei tuota tulosta, siirrymme lääkärin odotushuoneeseen toivomaan parasta.

Muumimukeja löytyy kaapista ja steriilejä ruiskuja apteekista, mutta hyviä, luotettavia luovuttajia ei saa supermarketeista eikä niitä voi poimia puusta. Tärkeintä on luotettavuus. Se, että luovuttaja ei tule raskauden aikana muihin ajatuksiin isyydestä luopumisesta ja emme päädy uusiperheeksi ydinperheen sijasta. Sen jälkeen, kun toinenkin äiti on adoptoinut lapsen, luovuttaja ei voi tulla oikeuksiaan penäämään, joten sitten ollaan selvillä vesillä. Emme kuitenkaan halua joutua jännittämään yhdeksää kuukautta – ja siihen päälle vielä ne hetket, jotka menevät perheen sisäisen adoption voimaan astumiseen. Lisäksi luovuttajan on oltava pääpiirteittäin terve ja silmää miellyttävä. Haussa ei ole yliluonnollisen komea, kaiken kestävä Teräsmies, joka pelastaa työkseen lapsia palavasta talosta ja auttaa vanhoja rouvia kadun yli, vaan mies, joka ei sairasta mitään vakavaa sairautta ja jonka suvussa ei kulje vakavia, perinnöllisiä sairauksia. Mies, jota kohden pystymme katsomaan ilman, että tekee mieli sulkea silmät ja todeta, että onpahan rumin ihminen ikinä (esimerkiksi todella hallitsevat kasvonpiirteet tuppaavat periytymään) ja henkisesti tasapainoinen mies. Tässä pisteessä kaipaisimme tietoja muilta, jotka ovat itse luovuttajan etsineet ja valinneet. Kenet valitsitte luovuttajaksi ja millä perustein? Oliko päätös helppo? Mitkä asiat painoivat vaakakupissa? Ja ennen kaikkea, kuinka sovitte sen, ettei mies tule vaatimaan lapsen isyyttä itselleen?

Meillä on hävettävän vähän miehiä tuttavapiirissä. Toki ystävien avio- ja avomiehiä löytyy, mutta tuntuisi kiusalliselta käydä läheisen ihmisen mieheltä pyytämässä spermaa ja vaikka luovuttaminen sopisi miehelle itselleen, en jaksa uskoa, että vaimot suostuisivat. Ja ymmärtäähän sen, oman miehen siittiöillä tehdään oman perheen lapsia. Kuitenkin perheellinen mies tuntuu jotenkin järkevältä vaihtoehdolta. Vaihtoehdolta, joka ei koe yhtäkkistä hurmosta siitä, että hänestä on tulossa biologisesti isä ja joka ei ryntää synnytyslaitokselle ja tunnusta lasta omakseen ja vetoa myöhemmin siihen, että hän ei tiennyt, että isyys vaikuttaa näin. Tämän vuoksi meidän ajatusmaailmassamme luovuttajaksi sopisi mies, jolla on jo oma perhe ja omat lapset, ja jolla ei ole mitään tarvetta (ja mahdollisesti myöskään rahallisia ja henkisiä resursseja) tunnustaa itselleen vielä yhtä lasta. Itse olemme valmiita tekemään lupauksen, ettemme missään vaiheessa käännä kelkkaamme ja ala vaatimaan luovuttajalta isyyttä, mutta toivomme ja vaadimme samaa myös luovuttajalta. Molemminpuolinen herrasmiessopimus. Mistä näitä miehiä sitten löytää? Mikä on hyvä tapa lähestyä miehiä tämän asian tiimoilta? Missä te tapasitte luovuttajanne ja kuinka asiat etenivät?

- Kaksi äitiä

10 kommenttia:

  1. Ootteko katsonut SETAN foorumin sateenkaariperhe palstan? :)

    VastaaPoista
  2. Me löydettiin luovuttaja tai siis luovuttaja löysi meidät. Ystäväni, työkaverini itse ehdotti saisiko hän luovuttaa. Tottakai mitä vain voi tapahtua mutta hänellä ei olisi edes varaa tunnustaa isyyttä eikä hän minulle sitä tekisikään(lupasimme kylläkin hänen saavan kummiuden). Koskaan ei tietenkään voi olla varma mutta ainakin toivon näin. Toivottavasti löydätte sopivan luovuttajan, tsemppiä!

    VastaaPoista
  3. Olemme katsoneet, mutta päällisin puolin jäi sellainen maku suuhun että sieltä löytyy homomiehiä, joilla on oma lehmä ojassa ja jotka sopimuksista huolimatta haluavat oman osansa lapsesta. Toki ymmärrettävää, koska miesparien on miltein mahdotonta saada lapsia, mutta me haluamme että meidän perheemme on meidän eikä kenekään muun. Tämän takia olemme julmasti sulkeneet luovuttajien osalta pois kaikki jotka liittyvät jollakin tavalla sateenkaarimaailmaan.

    VastaaPoista
  4. Ai. Me löydettiin sieltä ihan heteromies! :) toivottavasti löydätte pian sopivan!

    VastaaPoista
  5. Hienoa kuulla, että joku on löytänyt luovuttajan sieltä! Ehkä jatkamme palstan seuraamista. Saammeko udella, kuinka teidän luovutusprosessinne eteni? :)

    VastaaPoista
  6. Laitatko mulle vaikka spostia niin voin kertoa tarkemmin, en viitti täällä huudella :) sateenkaarivarpaat@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Sähköpostia laitettu.

    Jos joku haluaa tarinansa kertoa tai muuten laittaa viestiä aiheesta, niin osoite on kaksiaitia@gmail.com . Miellämme vaihdamme ajatuksia kuulemme muiden tarinoita.

    VastaaPoista
  8. Itsekin alussa toivoimme jossain määrin tuttua luovuttajaa. Ajatuksena se, että lapsi edes tietäisi tämän henkilön nimen ja jotain muutakin hänestä, tuntui hyvältä ja oikealta. Mietimme, että henkilön tulisi olla myös sellainen, jota pidämme fiksuna, tasapainoisena, mukavana ja kaiken puolin hyvänä tyyppinä. Joidenkin ihmisten taustalta (tai niiden sukujen taustalta) tiesimme vakavia mielenterveydenongelmia, alkoholismia tai muita juttuja, joiden vuoksi jokunen ehkä jäi mielestä pois. Tuttavapiirimme on laaja ja homomiehiäkin tunnemme paljon. Osa jopa on sanonut haluavansa lapsia -sitten joskus. Meitä ei olisi haitannut, vaikka mies olisi osallistunut lapsen elämään enemmänkin kuin luovuttajana, mutta missään nimessä vaatimus tämä ei olisi ollut.
    Päädyimme kysymään muutamalta ihmiseltä, joista jokainen kieltäytyi, pari pitkän harkinnan jälkeen. Ensimmäinen, keski-eurooppalainen läheinen ystäväni, kieltäytyi heti sanoen, että hänen on vaikea elää tietäen, että hänellä olisi oma lapsi, jonka kanssa hän ei voi viettää aikaa. Oli kovasti otettu siitä, että ajattelimme häntä ensimmäisenä. Toinen yhteinen eronnut ystävämme kieltäytyi pitkän harkinnan jälkeen. Sanoi myös, että haluaisi osallistua lapsen elämään ja mietti tämän suhdettaa jo olemassa oleviin lapsiinsa. Hän on sitä mieltä, että meidän todellakin tulisi hankkia lapsi ja olisimme loistavia vanhempia, mutta valitettavasti hän ei voi tässä asiassa auttaa, kaikessa muussa kyllä. Kaksi lapsimyönteistä homomiesystäväämme sanoivat myös että ehkä joskus, vuosien päästä, muttei nyt ja ei ehkä koskaan. Tuntui sittenkin liian isolta asialta ja ehkä liian tuntemattomalta asialta. Vaikka kuinka etukäteen suunnittelee, miten toimitaan, koskaan ei voi tietää, miten se todellisuudessa on. Yksi myös sanoi, että ei voi oikeasti etukäteen tietää, miten lapsen syntyminen oikeasti tuntuisi. Koin tämän kysymisen todella vaikeana, vaikka tiesin, että he osaavat suhtautua siihen hyvin. Vietin aika monta unetonta yötä ja ymmärrän heidän vastauksensa täysin. täysin tuntemattoman luovuttajan käyttäminen tuntui aika hasardilta, joten sen unohdimme. Päädyimme klinikkaan loppujen lopuksi, josta valitsimme luovuttajan, joka alkoi vaan tuntumaan oikealta. Ajattelimme myös, että siellä itse hedelmöittyminen olisi tehokkainta, kun voi etukäteen varmistaa, että asiat ja paikat pitäisi olla kunnossa. Mitään vikaa minusta ei löytynyt. Viime viikolla tehtiin neljäs insenimaatio, tulosta tätä ennen ei ole vielä tullut:( Ikää minulla 31v. Onnea teillle matkaan!

    VastaaPoista
  9. Me myös mietimme aluksi luovuttajaa tai vanhemmuuskumppaneita, kuitenkin niin että virallinen huoltajuus on meillä. Tapailimme muutamia ihmisiä ja puhuimme asiasta muutaman ystävämme kanssa, jotka itse olivat nostaneet asian puheeksi ja tarjonneet itseään luovuttajaksi.

    Kuitenkin, loppujen lopuksi emme päässeet kenenkään kanssa luottamustilaan, jossa olisimme voineet projektin kanssa edetä. Mitä enemmän asioista keskusteltiin, luovuttajat enemmän tai vähemmän epäröivät isyyden tunnustamatta jättämistä ja yhtä lailla me aloimme miettimään syvällisemmin kuinka vaikeaa olisi kun ei saisi päättää kaikkea ydinperheen sisällä tai kuinka pelottavaa olisi antaa jollekin ulkopuoliselle valta muuttaa mieltään.

    Niinpä mekin lopulta päädyimme klinikalle ja mitä pidemmälle olemme edenneet, sitä oikeammalta se on tuntunut. Meistä tulee yksi perhe, meidän perhe, jota emme halua jakaa.

    Dominokeksi

    VastaaPoista
  10. Hei,

    kiitokset viesteistänne! Ikävää kuulla, että luovuttajaehdokkaiden kanssa eivät asiat sujuneet. Myös meillä on vankka mielipide, että mikäli luovuttajalla ei ole ehdotonta varmututa siitä, että hän aikoo luopua isyydestä ja emme voi täydellisesti luottaa häneen, emme aio ottaa riskiä, sillä haluamme todellakin muodostaa ydinperheen ja olla lapsen vanhempia ilman, että joudumme pyytämään mielipiteitä joltakin "perheen ulkopuoliselta".

    Toivottavasti muillakin yrittäjillä tärppää ja kaikki pääsisivät - ennemmin tai myöhemmin - elämään ihanaa perhearkea kauan kaivattujen pienten ihmisten kanssa!

    VastaaPoista