Oikeita äitejä ja niitä toisia äitejä

Netistä löytyi mielenkiintoinen keskustelu, jossa puhuttiin äitiydestä. Paikalla oli biologisia äitejä, joista toiset olivat synnyttäneet lapsen perinteisesti alateitse ja toiset keisarinleikkauksen avulla, oli adoptioäitejä, joista toiset olivat saaneet lapsensa melkeinpä suoraan synnytyssalista ja toiset vasta lapsen ollessa vanhempi. Oli äitipuolia, jotka ovat olleet lapsipuoliensa kanssa taaperoiästä, toiset jopa vauvaiästä, asti ja toiset ovat saaneet lapsen osaksi elämäänsä vasta heidän ollessaan vanhempia.  Keskustelussa ilmeni nopeasti mielenkiintoinen kanta, jonka mukaan äitipuoli ei voi ottaa kantaa lapsen kasvatusasioiden puimiseen eikä etenkään keskustella äitiydestä ja äitinä olemisesta ja siihen liittyvistä tunteista, koska hänellä ei ole asiasta mitään sanottavaa eikä tietoa. Äitipuoli ei tiedä, millaista on olla äiti, samoin kuin oikeat äidit, koska hän ei voi koskaan korvata lapsen oikeaa äitiä eikä ohittaa tätä tunteiden määrässä. Oikeat äidit, niin. Keskustelu onnistui nostamaan tunteita pintaan ja huomaamaan taas, että ihmiset eivät vieläkään tiedosta, että perinteisiä ydinperheitä on nykyään entistä vähemmän, eivätkä nämä perinteiset perheet ole millään tavalla arvokkaampia, kuin muut perheet, jotka eivät istu tähän muottiin.

Jos äitipuoli ei ole pätevä kertomaan äitiydestä tai kutsumaan itseään äidiksi, kuinka on meidän tilanteemme? Tähän keskusteluun nojaten voimme todeta, että lapsella on biologinen, synnyttänyt, oikea äiti, joka on kuvioissa mukana pysyvästi. Eikö perheeseen tosiaan mahdu enempää kuin yksi äiti? Kuka on oikeutettu sanomaan niin, ja mistä tietää, kuka tuntee itsensä äidiksi? Mitä biologinen äiti menettää siinä, jos hänen lapsensa äitipuoli rakastaa lasta yhtä paljon, kuin tämä niin kutsuttu oikea äiti? Mistä nämä itsestään varmat, oikeat – biologisesti, perinteisesti miehen kanssa lapsen saaneet – äidit sitten tietävät, miltä tuntuu, kun on oikeasti äiti? Onko joku määritellyt, miltä oikea äitiys tuntuu? Onko äidin rakkauden määrä asia, josta kilpaillaan?

Lapsen biologisesti siittänyt isä voi keskustelupalstan tietojen perusteella tuntea heti synnytyssalissa suurta rakkautta ja hellyyttä vastasyntynyttä lastaan kohtaa, koska lapsi on hänen lihaa ja vertaan, mutta naisparista se, joka ei synnyttänyt lasta, ei voi tätä samaa tuntea.  Miksei? Tämä toinen äiti on ollut lapsen teossa, raskaudessa ja synnytyksessä mukana kaiken aikaa samalla lailla, kuin synnyttäjäkin. Mikä aiheuttaa sen, ettei hän yhtäkkiä voikaan tietää, miltä tuntuu olla äiti? Hänkö ei voi katsoa vastasyntynyttä pientä nyyttiä ja todeta rakkautta rinnassaan, että tässä on hänen lapsensa, ja rakastaa lasta samalla tavoin, kuin se äiti, joka on juuri synnyttänyt samaisen lapsen?

Itse ajattelen, että tapoja olla äiti ja tapoja tuntea kuin äiti, on yhtä monta kuin ihmisiä, jotka ajattelevat itsestään äitinä. Oli kyseessä sitten biologinen äiti synnytystavasta riippumatta, adoptioäiti tai äitipuoli riippumatta siitä, onko lapsen saanut minkä ikäisenä, tai naisparin se osapuoli, joka ei ole koskaan tuntenut, miltä raskaus ja synnytys tuntuvat. Kautta aikojen on ollut äitejä, jotka ovat tuottaneet maailman lapsen, jota ovat kantaneet kuukausia ja joka on heidän lihaa ja vertaan, mutta jotka eivät koskaan tunteneet itseään äideiksi. Kautta aikojen on myös ollut naisia, jotka eivät ole olleet lapselleen mitään verisukua, mutta ovat kasvattaneet lapsen omanaan ja rakastaneet tätä vilpittömästi. Kuitenkin, loppujen lopuksi äitiys on sitä, kun tuntee itse omassa sydämessään olevansa äiti.

- Kaksi äitiä